Apua hiusongelmiin

Kärsitkö hiustenlähdöstä, hilseilystä tai päänahan kiusallisesta kutinasta?

Apua hiusongelmiin

Kärsitkö hiustenlähdöstä, hilseilystä tai päänahan kiusallisesta kutinasta?

Hiustenlähtö

Hiustenlähtö on aina yksilöllistä ja useamman tekijän yhteisvaikutus. Hiustenlähdössä on kysymys myös sinun terveydestäsi, siksi on erittäin tärkeää selvittää hiustenlähdön syyt.

Pystymme auttamaan noin 90% asiakkaistamme mikäli asiakas noudattaa antamiamme ohjeita.

Hiuspohjaongelmat

Yleisin hiusten kasvun haitta hiuspohjassa on tulehdukset. Hiuspohjan tulehdukset ovat lisääntyneet merkittävästi. Hiuspohjan ongelmia ovat esim. sieni-infektiot, punajäkälä, psoriaasi, seborrooinen ekseema ja atooppinen ihottuma. 

Myös hilseitä on monenlaisia, selvitämme mistä hilsetyypistä
on kyse, ja mikä hoito siihen tepsii parhaiten.

Pälvikalju

Hiusakatemiassa on tehty tutkimustyötä pälvikaljuuteen jo vuodesta 1989 lähtien ja olemme menestyksekkäästi auttaneet monia pälvikaljuudesta kärsiviä asiakkaitamme.

Pälvikaljuuteen liityy aina muitakin hiusten kasvun häiriötekijöitä joiden seurauksena hiukset ovat haurastuneet, siksi pälviä voi alkaa ilmaantua.

Myös näillä on vaikutusta hiustenlähtöön

Hilseongelma

Hilseongelma

Hilseily on usein monen eri tekijän summa ja samassa päässä voi olla useampi hilsetyyppi. Siksi hilseshampoo harvoin poistaa ongelmaa, vaan hilse palaa takaisin shampoon käytön loputtua. Syitä hilseilyyn voi löytyä mm. kuivasta hiuspohjasta, hiuspohjan lisääntyneestä...

lue lisää
Talipunkki

Talipunkki

Talipunkki on niveljalkaisiin hämähäkkieläimiin kuuluva läpikuultava, silmille näkymätön 8-jalkainen loinen. Sen voi ainoastaan löytää mikroskooppitutkimuksella. Talipunkki elää karvatupessa ja haittaa hiusten hyvinvointia.Hiusjuuri saa ravintonsa talin välityksellä,...

lue lisää
DHT

DHT

Miesten voimakas testosteronitaso altistaa juuri miehet hiusten harvenemiselle ja kaljuuntumiselle. Kaljuuntumisprosessissa testosteroni muuttuu kehossa dihydrotestosteroniksi (DHT). Hiustenlähdön syyt ovat moninaiset ja usein taustalla on päänahan tulehdustila, joka...

lue lisää

Fredrikinkatu 16, 00120 Helsinki

sähköposti:

Aukioloajat
Ma-to 9-19, pe 9-17.
Hoidot ajanvarauksella saatavilla välillä: arkisin 7.00-20.00.

HUOM! Peruutukset ja ajansiirrot ainoastaan puhelimitse!
Peruuttamattomasta tai alle 24 h peruutetusta ajasta veloitamme palveluhinnaston mukaisen maksun. Hintatiedot löytyvät ajanvarauksen palveluhinnastostamme!

Huom! Ajanvaraus eri paikkakunnille onnistuu ottamalla yhteyttä suoraan jäsenliikkeisiin.